torstai 23. tammikuuta 2014

Maatuskavillaa pakkaspäivään

Kun mittarilukemat vajoavat 20 asteen alapuolelle, on ihanaa pukeutua Pehemiän merinovillaiseen maatuskapaitaan. Koskaan ennen en ole näin kallista kangasta ostanut, mutta nyt oli PAKKO!!! Huvittavinta tässä on se, että juoksin koneelle ostamaan villaa heti sen saavuttua kauppaan, enkä edes uskaltanut odottaa kimppatilaajia kankaan loppumisen pelossa. Sielläpä tuota vieläkin näkyy olevan, vaikka ostoksestani on jo kuukausi... No, enpä jäänyt ilman.


Tarve oli kova. Ruskovillan rumaa kalsaripaitaa olen pitkään harkinnut, mutta aina nuukaillut. Nyt sain halvemmalla huomattavasti kauniimman ja myös julkikäyttöön sopivan paidan. Siksi mallikin on ihan simppeli, että sopii aluspaidaksi ulkoiluun.


Nuukailulla on tosin hintansa... Hävikin välttämiseksi leikkasin etu- ja takakappaleen päällekkäin enkä vierekkäin. Ommellessa vasta huomasin, että olisi näyttänyt aika paljon kauniimmalta, jos kuviot kohdistuisivat sivusaumoissa. Ei auta enää voivotella.


Ylipitkät hihat lämmittävät jäätäviä näppäimistönäppejä. Kuinka kuivaksi voi käsien iho muuttua ennen kevättä?


1,3 metrin palasta jäi vielä materiaalia vaikka omaan ja tytön toppiin. Tai tytön pitkähihaiseen paitaan (josta ei saa pestyä kiisselitahroja pois millään). Vaikeita päätöksiä Kuvihummussa. Pieni askel ihmiskunnalle, suuri paleleville ihmisille.

5 kommenttia:

  1. Nämä on niin ihania vaatteita! Vielä kun itse voisin käyttää, olisin onnellinen. Kaikenlainen villa vaan kutittaa ja pistelee minua :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin kutitti ennen ihan kamalasti, mutta vähitellen niihin on tottunut. Ja tämä nyt on niin pehmeää, ettei kutise ikinä koskaan milloinkaan.

      Poista
  2. Ihanat maatuskat! Mäkin haluaisin, mutta nyt ei lompsa anna myöden.

    Käsien iho voi omien kokemuksieni perusteella suurin piirtein rapautua irti ennen kevättä. Mun uusi suosikki nahanhoidossa on joku kummallinen hippikosmetiikkatuote, joka koostuu ainesosaluettelon mukaan lähinnä kookosöljystä ja lanoliinista. On ollut ihmeellisen toimivaa. Anna luonnonkosmetiikalle mahdollisuus ja joskus se kannattaa jne...

    VastaaPoista
  3. Nätti tuli, turkoosi on niin sun väri! Mäkin ostin huumassa Ikasyrin ekassa erässä Scallopsia ensin itselleni ja sitten Nalleja Pehemiältä lapsille, mutta vielä en oo uskaltanut ottaa saksia esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en pääse ikinä irti tästä turkoosista... Lastenvaunut, matkalaukku, kaikensorttiset vaatteet, typyn huone, jne.

      Poista