sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Nuppia ja nappia

Jokaisen nuppi tarvitsee Suomen huhtikuussa vielä pipon.

6-vuotias sai valita itse Kestovaippakaupasta lahjapiponsa kankaan. Helppo nakki, dinot matkaan.



Samasta paikasta lähti limetähtitrikoota, josta tein pannan eräälle äidille ja pipon pojalleen.


Samaan huusholliin lähtee myös tämä Kestovaippakaupan skootteritrikoinen pipo.




Aiemmin tehty punahilkkapipo lörpötti ihan järkkyrumasti alareunasta. Purin yläsauman, leikkasin alareunan pois ja ompelin resorin kankaiden väliin. Aamulla nähdään, joko helpotti.



Joskus kauan sitten tein itselleni mustan pipon, johon ompelin sivusaumoihin kuminauhaa. Ankea oli, en tykännyt. Purin toisen kumpparin pois ja ompelin aiemmin tekemäni lumihiutaleen toiseen sivuun. Johan on omempi.



Olisipas mätsäävä tämä tuubihuivi pipon kaa, mutta menee muualle. Trikoo taas Kestovaippakaupasta. Laskeutuvampi kangas olisi tähän kivempaa, mutta näillä mennään.



Jos jostain tulee hyvä mieli, niin korjausompeluista. Pienellä (tai suurella) vaivalla saa käyttöön jotain rikkinäistä, vääränlaista tai mälsää kampetta. Tämä pipo on pyörinyt pojan kaapissa vuosia, mutta aina vaan törötti. Otin omaan käyttöön, kunhan ensin ompelin takasaumaan kuminauhan, madalsin päältä ja laitoin kivemman merkin alareunaan.



Surruutin vielä neuvolakortille kannet. Sisällä ja takakannessa on mustavalkoraitaa. Kuminauhalenkki ja nappikiinnitys vielä kaupan päälle.



Jo helpotti levottomuus, kun sain polkea kahta moottorikonetta. Henkireikä. Lumetkin tuli katolta, kun niin jyrryytin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti